”Metsästä metropoliin”- Mari Heinon näyttely Kotiseututalossa

Näyttelyssä on esillä tekstiili- ja kuvataiteilija Mari Heinon taideteoksia ja käsitöitä. Ostetun teoksen saa heti mukaansa ja tuotto menee Suomen Luonnonsuojelupiirin Kymenlaakson piirille.

”Seisoin mykistyneenä varastohuoneessani syyskuussa 2019. Sen pursutessa kankaita ja lankoja, laskin mielessäni energian ja veden määrää, joka materiaalin tuottamiseen oli mennyt. Olin toki ”perinnyt” suurimman osan uusia lankoja ja kankaita useankin edesmenneen tutun jäämistöstä, mutta silti määrä oli valtava. Olin kuluttanut myös itse paljon aikaa ja energiaa kaikkien kankaiden pesuun, jotka odottivat laatikoissa tulevaa elämäänsä…

Päätin, että seuraavaa näyttelyäni varten saisin käyttää vain nyt kodissa sisällä olevaa materiaalia enkä saisi ostaa/hankkia mitään uutta!!! Taideteosten tai käsitöiden tulisi syntyä niin, että itse olemassa oleva kertoisi ja kuiskisi korvaani, millaisen elämän se haluaisi itselleen. Mihin siitä olisi parhaimmillaan. Idea tuli järkyttävän ajankohtaiseksi korona-aikana, johon kotona työskentely kilpistyi.

Näyttelypaikka, Kotiseututalo on mahdollisimman lähellä taas kotiani. Voin kantaa metsäpolkua pitkin työt paikan päälle, ihan kaurapuuron voimin. Samoin ostetut teokset saa heti mukaansa. Täten vältämme turhaa autolla liikkumista, kun teoksia ei tarvitse erikseen noutaa määrättynä päivänä. Näyttelyn tuotto menee Suomen Luonnonsuojeluliitolle, Kymenlaakson piirille.

Koska näyttelyesineitä ”katoaa” kesken näyttelyn, päätin tuoda teoksia sitä mukaa Kotiseututalolle, kun niitä valmistuu. Eli näyttely myös muuntuu koko ajan. Tämä aiheuttaa esillepanossa omat haasteensa. Teokset on oltava helposti mukaan otettavissa.

Laitan hyvin tietoisesti esiin niin taideteoksia (öljyväri- ja akryylimaalauksia, sekatekniikkatöitä, pronssiveistoksen) kuin käsitöitäkin (kangaspuilla kudottuja, kirjottuja ja ommeltuja). Luokittelu taideteoksen ja käsityön välillä saa joutaa nyt tässä kohtaa romukoppaan.

Otsikko Metsästä metropoliin viittaa nykyaikaan, globaaliin maailmaan,jossa kaikki on toisaalta avointa, mutta omat juuret on hyvä tiedostaa. Esillä on myös teoksia, jotka ovat olleet esillä miljoonakaupungeissa ulkomailla ja nyt kotimetsässäni, joka on minulle hyvin rakas, kunnioitusta herättävä paikka, siinä missä maailman suurkaupungitkin. 

Jokaisen työn olen tehnyt mahdollisimman huolellisesti, materiaaleja kunnioittaen, ilolla ja rakkaudella.❤️😊
Tervetuloa!!! ”

Käy katsomassa myös Marin facebook-sivuja: Artist Mari Heino

.

Print Friendly, PDF & Email