Vappusoitto 1.5.2017

Vappusoittoa vietettiin Kotiseututalossa Kettumäellä aurinkoisessa, mutta koleassa säässä. Kuusankosken Puhallinorkesteri puhalsi soittimistaan reipasta marssimusiikkia ja tarjolla oli kahvia, simaa ja munkkeja. Vappupuheessaan Riku Nöjd kertoili toukokuun juhlista näin:

”Arvoisa juhlaväki, hyvät naiset ja herrat!

Hyvää keskiaikaisen abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivää! Kansatieteilijä Kustaa Vilkunan mukaan vanhoihin suomalaisiin vappuperinteihin on kuulunut karjan ulosajo säästä riippumatta Yrjön päivänä tai vappuna. Toisaalta päivään on liittynyt työkieltoja: vappuna ei sopinut kalastaa, tai menetti kalaonnensa. Nykypäivänä vietämme vappuna ennen kaikkea työn ja ylioppilaiden juhlaa. Vanhastaanhan ylioppilaslakin käyttökausi alkoi vapusta ja päättyi syyskuun loppuun.

Kääntäisin kuitenkin katsetta myös vapusta kauemmas tulevaisuuteen kohti toukokuuta, jonka vappupäivä aloittaa. Kalenteria lukemalla huomaa, että toukokuuhun tiivistyy oikeastaan kattava otos erityyppisistä yhteisöllisistä juhlista, jotka koskettavat isänmaatamme, yhteiskuntaamme, kulttuuriamme, kristinuskoamme ja perheitämme. Itsenäisyytemme satavuotisjuhlan kunniaksi painotan tällä kertaa kuitenkin suomalais-kansallista näkökulmaa eniten.

Isänmaahamme ja yhteiskuntaamme liittyvistä merkkipäivistä ensimmäinen tulee vastaan, kun toukokuun yhdeksäntenä juhlimme Eurooppa-päivää Robert Schumanin vuonna 1950 esittämän julistuksen kunniaksi. Sitähän pidetään yhtenä Euroopan unionin lähtölaukauksena. Itse unionista voi olla mitä mieltä tahansa, enkä ota tässä asiaan mitään kantaa, mutta eurooppalaisen yhteistyön ja eurooppalaisen kulttuuriperinteen merkitystä meille itsellemme ei voi millään asiaperusteilla kiistää. Viime kädessähän kyse on maanosamme rauhasta. Kannattaa muistaa, että Eurooppa-päivän korville osuu myös toisessa maailmansodassa Euroopassa käytyjen taisteluiden päättymisen vuosipäivä. Uutta suursotaa kukaan täysijärkinen ei kaipaa. Suomen omien sotien raskaimpien inhimillisten uhrien muistaminen osuu kalenterissa niin ikään toukokuuhun, kun kuukauden kolmantena sunnuntaina vietetään kaatuneiden muistopäivää.

Toinen isänmaatamme ja toki kulttuuriamme koskettava toukokuinen juhla, joka ei kuitenkaan yleisessä juhlakalenterissa tavallisesti näy mutta jonka haluan tässä mainita, on Flooran päivä toukokuun 13:ntena. Päivä on ollut perinteinen Helsingin yliopiston ylioppilaiden kevätjuhlapäivä, jonka historiallisesti merkittävimmäksi muodostunut ohjelmanumero koettiin vuonna 1848 Kumtähden kentällä. Tällöin esitettiin sittemmin kansallislauluksemme omaksuttu Maamme-laulu ensi kertaa. Historioitsija Matti Klinge on painottanut, että kyseinen tilaisuus oli tarkoitettu keisari Nikolai I:lle vahvaksi viestiksi suomalaisten lojaalisuudesta ja rauhallisuudesta Euroopan hullun vuoden 1848 poliittisen kuohunnan keskellä.

Vuoden kuluttua Maamme-laulu täyttää siis pyöreitä vuosia, ja ehdotan, että silloin viettäisimme – kenties lievänä historian ylitulkintana – sen merkkivuotta, että me suomalaiset olemme luotettavia ja riitaa haastamattomia kumppaneita, jos meidän suinkin annetaan sellaisia olla. Lisäksi haluan alleviivata tästä aihepiiristä vielä sitä, että meidän kansallislaulummehan korostaa kotimaamme luonnonkauneutta ja tulevaisuutta, joka on toistuvasti oleva kukoistavampi kuin nykyisyys. Sen sijaan laulu ei uhittele entisten vihollisten tai keksittyjen tulevien vihollisten kanssa tai hekumoi menneisyydessä koetuilla vääryyksillä. Minusta tämä on hieno asia ja heijastaa toivottavasti jotakin todellista tavastamme asemoida henkisesti isänmaatamme.

Kansallinen toukokuinen juhlaputki sisältää niin ikään J. V. Snellmanin päivän 12.5. Näppituntumani on kuitenkin, että kansallisista merkkihenkilöistämme, joita muistetaan vuoden mittaan liputuksella, nimenomaan Snellman on nykysuomalaisille tuntemattomin. Kuvaavaa on, että kerran opettajana kysyessäni lukion abiturientilta, mitä Snellman tuo hänelle mieleen, hän vastasi: ”Vain makkaran.” Normaalia on, että ihmiset tietävät ja ovat tietämättä eri asioita, mutta sivistyksen merkitystä korostaneen Snellmanin kohdalla vastaus tuottaa tiettyä irvokkuutta. Snellmanin elämäntyön unohtuminen – vaikka hän oli aikanaan yksi Suomen ihailluimpia kansallissankareita – saa pohtimaan, miksi näin on käynyt. Yksi syy saattaa olla se, että Snellman, joka oli ennen kaikkea filosofi ja valtiomies, jätti kovin abstraktin ja aatteellisen kädenjäljen kansalliseen perimäämme eikä vaikkapa klassikkoromaania tai kuuluisaa sinfoniaa. Tällaiset näkyvät uusina tulkintoina koko ajan ajassamme ja jäänevät siksi herkemmin ihmisten mieleen. Meriitti, jonka itse ensimmäisenä muistan yhdistetyn Snellmaniin, oli Suomen markka, eikä sekään kuulu enää arkeemme.

En ole mikään asiantuntija esittelemään Snellmanin ajatusrakennelmia ja niiden toteutumisia, mutta tiedän, että kansallisen identiteettimme rakennukseen ja suomen kielen aseman parantamiseen hän antoi merkittävän panoksen. Varsinaisesti eniten minua huolestuttaakin sen unohtaminen, että kansallisuus ja oma kieli eivät ole itsestään selviä asioita vaan valintojen, tavoittelujen ja kehittämisten myötä synnytettyjä lopputuloksia – ja mielestäni pääasiassa ihan hyviä lopputuloksia. Sitä paitsi oman valtion, kielen, ja identiteetin arvostaminen on nähdäkseni edellytys sille, että ihminen kykenee arvostamaan toisten vastaavia.

Yhteistä toukokuista perhejuhlaamme edustaa tietenkin äitienpäivä, jota Suomessa on vietetty satakunta vuotta. Perheen merkitystä ei yhteiskuntamme voi julkisessa keskustelussaan ja toimissaan koskaan korostaa liikaa, ja suuri enemmistö äideistä on kiitoksensa ansainnut. Antakaamme sitä joka päivä mutta vielä erityisen paljon äitienpäivänä.

Kirkollista merkkipäivää, joka sattuu miltei aina toukokuulle, edustaa helatorstai eli Kristuksen taivaaseen astumisen juhla. Jos suinkin, hyvä yleisö, sallitte, hairahdun hetkeksi päivänpolitiikan puolelle ja toivon helatorstain pysyvän omalla kalenteripaikallaan torstaina. Jos kilpailukykyloikkaa vielä tarvitaan, se tehtäköön muuten kuin helatorstaita tai loppiaista siirtämällä.

Päätän merkkipäiväkimarani koulujen päättämispäivään, joka ajoittui aiemmin aina toukokuun viimeiseen ja nykyään on sitä päivää hyvin lähellä eli kulloinenkin viikon 22 lauantai. Toukokuuhun ja kesän alkuun liittyy tietenkin aina luonnonkierrossa ja maanviljelyssä uuden kasvukauden alkaminen, mutta samaan aikaan samanlaista kiertoa tapahtuu toki myös ihmiselämässä. Ikäpolvet etenevät opintiellään, ja eri asteilta valmistuminen tuottaa merkkihetkiä myös läheisten elämään. Jokainenhan voi kuvitella, miten suuri pala häviäisi tulevaisuudenuskostamme, jos mielikuva koulutuksesta ja koulujen päätöksestä poistuisi yhteisestä tietoisuudestamme. Sitä paitsi kevään taittuminen kesäksi tietää muutoinkin koko yhteiskunnallemme valtaosin lähestyvä lomakautta eli yhdenlaista taitekohtaa.

Hyvät naiset ja herrat, uskoakseni juhlan ja arjen vaihtelu on yksi tärkeä ihmiselämää rytmittävä tekijä. Lisäksi merkkipäivät tuovat elämään poikkeuksellisia hetkiä sekä muistuttavat meitä säännöllisesti henkilöistä ja ilmiöistä, joiden roolia elämässämme meidän kannattaa aika ajoin pohtia ja tuoda julki. Edellä nostin joitakin esimerkkejä esiin, mutta toki myös toukokuusta jäi paljon vielä sanomatta.

Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille oikein hauskaa ja juhlavaa vappua. Toivokaamme, että olemme vihdoinkin myös säiden puolesta aloittamassa iloista ja yhä kesäisempää merkkipäivien täytteistä toukokuuta. Kiitos!”