Tule kokemaan jotakin ainutlaatuista!
Pekka Lehto tuo Luolanäyttämölle intiimin runoesityksen, joka koostuu Pekan edesmenneelle puolisolleen, Nina Petelius-Lehdolle kirjoittamista runoista. Kevät, kuutamo, runolappuja hänelle. Sinut haluan on kertomus siitä, kun mahdoton muuttuu mahdolliseksi, miten eräs parisuhde alkaa.
Pekka Lehto on syntynyt Voikkaalla ja tehnyt uransa vesilaitoksen palveluksessa, mutta hänet tunnetaan myös pitkäaikaisena teatteriharrastajana. Sekä Pekan että hänen sittemmin Kouvolan teatterissa uransa tehneen vaimonsa, Nina Petelius-Lehdon juuret ja rakkaustarinan alku ovat Kuusankosken Teatterissa, joka aikanaan oli heille molemmille jonkinlainen pesäpaikka ja myöhemmin puoliksi koti.
Nina Petelius-Lehto menehtyi vakavaan sairauteen heinäkuussa 2022. Kootessaan materiaalia Kettumäen Kotiseututalolla elokuussa -23 nähtyyn Ninan muistonäyttelyyn, Lehdon käsiin osuivat myös Ninan nuoruudenaikaiset päiväkirjat. Niiden sivujen väliin Nina oli tallettanut Pekalta saamansa laput, runomuotoiset viestit, aina sen päivän kohdalle, milloin oli ne saanut. Runolappuja lukiessaan Pekka huomasi, että ne muodostivat tarinan siitä, miten mahdottomalta tuntuva rakkaustarina muuttui mahdolliseksi ja miten unelmasta tuli totta. Miten joskus oli kevät, kuutamo ja kukkivat näsiät.
Ystäviensä kehotuksesta Pekka päätyi teettämään runoista äänitetyn taltioinnin. Kuusankosken Teatterissa kolmesti nähtävä esitys pohjautuu pienin lisäyksin tähän taltiointiin. Taltiointia on myynnissä Luolanäyttämöllä nähtävän esityksen yhteydessä. Taltioinnin tuoton Pekka lahjoittaa kokonaisuudessaan Syöpäsäätiölle. Taltioinnin hinta 20 €, maksutapoina käteinen, tilisiirto tai Mobilepay.
Käsikirjoitus, ohjaus, esiintyjä: Pekka Lehto
Tekniikka: Jyrki Kleimola
Esitykset Luolanäyttämöllä:
pe 1.3. klo 19
su 3.3. klo 17
pe 8.3. klo 19
Esitykset kesto noin 45 minuuttia.
Liput:
Peruslippu 10 €
Tukilippu 20 €