Onko Kymenlaaksolla kulttuurihistoriaa?

Näin kysyi kulttuurineuvos Eero Niinikoski luennoidessaan taannoin aiheesta Kuusankoskitalolla valitettavan harvalukuiselle yleisölle. Yleisömäärän perusteella voidaan siis todeta, että ei ole. Tai sitä ei tarvita.

Jos kuitenkin tarvitaan, millainen sen pitäisi olla? Kuluva vuosi on Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi, joten kysymys on myös ajankohtainen.

Kymenlaaksolla on oma maakuntalintu, maakuntakala, maakuntakivi, maakuntakukka ja maakuntapuu. Kymenlaakso on lisäksi hiljattain saanut uuden maakuntahistorian, mutta kulttuurihistoria on vielä kirjoittamatta.

Pitääkö ensin pohtia, mitä on kulttuurihistoria? Onko se vain taidetta ja musiikkia, vai kuuluuko siihen myös muita osa-alueita. Tämän päivän maailmanmeno ja elämäntyyli ovat rentoja ja niihin ei kuulu ”pönöttäminen” – sellaiseksihan sana kulttuuri usein mielletään.
”Populaarikulttuurista on tullut suuren yleisön ajanvietettä ja se on pääosin viihdeteollisuuden tuottamaa kulttuuria, vaikka sitä ei aina huomaakaan”, toteaa Eero Niinikoski.

Voiko Kymijoki olla kulttuurihistoriaa? Se on ollut elämänvirta koko maakunnalle. Sen rannoille on rakennettu kyliä ja kaupunkeja teollisuuden ympärille. Teollisuus on tarvinnut työvoimaa, raaka-ainetta ja satamia. Näitä matkasi muualta maasta juuri perustettuun Kotkaan ja satamaan. Kaduilla liikkui monenkirjavaa väkeä – työläisiä, tukkilaisia ja merimiehiä.

Ihminen on hyödyntänyt Kymijokea monin tavoin – pyyntipaikkana, rajajokena, uittoväylänä, energian lähteenä. Joki on toiminut valtasuonena teollisuudelle, joka on valjastanut energian ensin myllyjen, sittemmin sahojen ja paperiteollisuuden käyttöön.

Ensimmäisten asukkaiden harrastama pyyntikulttuuri ei juuri jälkiä jättänyt maisemaan. Alussa kalastus oli enemmänkin hyötykalastusta, kun talonpojat pyytivät evästä pöytään. Kaikki joen varrella asuvat kalastivat, joten kalastuksesta oli tullut lähes ammattimaista toimintaa. Niinpä joen varren asukkaat olivat myös kauppiaita. Pari kertaa vuodessa he purjehtivat Suomenlahden toiselle puolelle tekemään vaihtokauppaa kalalla. Tuliaisina oli hyötytarvikkeiden lisäksi kokemuksia erilaisesta kulttuurista ja tavoista.

Paperiteollisuuden merkitys ja teollisuusperinne paikallisen ja alueellisen kulttuurihistorian syntymiselle on koko Kymijoen pituudelta ollut merkittävä. Tehtaan johtajat ovat luoneet edellytykset hyvään elämään – asunnot, kaupat, terveydenhoito, koulut, kirkko. On perustettu työväenopistoja, soittokuntia, teattereita, kuoroja. Eivätkö nämä ole kulttuurihistoriaa?

Tehtaanjohtajat tulivat muualta ja toivat tullessaan omien maidensa kulttuuriperinteitä. Esimerkiksi Kuusankoskelle syntyi varsinainen pieni emigranttiyhteisö, jossa puhuttiin useita kieliä ja jäsenet edustivat useita kulttuureja ja uskontokuntia.

Kotiseututalo osana kulttuurihistoriaa

Kuusankoskella toimi arkkitehti Lars Sonckin piirtämä koulurakennus, joka sijoitettiin Kymintehtaalle pystysuoran kalliokielekkeen päälle. Tästä johtuen koulua alettiin kutsua Mäki- tai Norjalaiskouluksi. Koulu valmistui alkuaan Pienten lasten kouluksi eli Kymintehtaan kansakoulutaloksi vuonna 1897 samanaikaisesti tätä kookkaamman Isonkoulun kanssa. Koulurakennus siirrettiin myöhemmin uusien tielinjausten alta Kuusankosken Kettumäelle, jossa se toimii nykyään Kotiseutalona.

Talon historiaa

Kotiseututalo on yksi parhaiten säilyneistä kansallisromanttisista pyöröhirsirakennuksista Suomessa. Se painii samassa sarjassa muun muassa Sibeliuksen Ainolan kanssa. Muita tunnettuja Sonckin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Kallion kirkko, Mikael Agricolan kirkko, Eiran sairaala, Maarianhaminan vanha tullitalo jne jne jne.

Kotiseututalo ei siis ole olleenkaan vähäpätöinen kun pohditaan alueen kulttuurihistoriaa. Se on merkittävä osa alueen perimää ja toivoa sopii, että myös alueen päättäjät näkevät sen merkityksen esimerkiksi matkailullisesti vetovoimaisena kohteena. Se edellyttää panostusta talon ylläpitoon ja kunnostukseen sekä toiminnan kehittämiseen.

Kipinä puuttuu?

Tänne on aina tultu ja täältä on lähdetty. Tämä ei ole uusi ilmiö ja molempiin suuntiin kulkeutuu ja on kulkeutunut kulttuuriperinteitä.

Täältä lähteneistä on kirjoitettu paljonkin. Olipa paikallisen lehden sivuilla aikoinaan kirjoitussarja ”Kouvolasta kotoisin”. Moni jatkoi mielessään otsikon sanomaa ”…ja täältä lähtenyt”.

Eero Niinikoski totesi luennossaan, että kipinä tekemiselle puuttuu. Mistä löytäisi sen kipinän, joka sytyttäisi halun kirjoittaa alueen rikkaasta ja monimuotoisesta kulttuurihistoriasta? Aineistosta ei totisesti ole pulaa kummassakaan päässä maakuntaa.