Nuoruus Kolarinmäellä 60-luvulla

Kolarinmäen kupeessa kasvoi 60-70 luvulla melkoisen suuri joukko nuorisoa. Oma ystäväpiirini koostui lähinnä Kymintehtaan kansakoulun lähistöllä asuvista. Ainontiellä varttui kanssani saman ikäisiä poikia, joten sieltä ei kovin kauas tarvinnut poistua ennen kuin kaveri löytyi.

Usein vietimme aikaa toistemme pihoilla, mutta joskus myös sisätiloissa. Harrastusten perässä mäeltä laskeuduttiin Kymintehtaan urheilukentälle, Kouvolan ja Kuusaan uimahalleille, Ampuskin hyppyrimäelle tai Kouvolan Pallonlyöjien harjoituksiin – kuka mihinkin ja jotkut kaikkiin. Koulu oli sopivan matkan päässä ja kesät lämpimiä.

Kymintehtaan koulun ympäristö oli rauhoitettu alue. Talonmies Holopainen piti huolen, ettei pihalla oleskeltu tarpeettomasti. Pihaan voitiin koulun jälkeen mennä, jos oli matkalla kirjastoon. Suurta rohkeutta ja nopeutta edellytti oikaisu pihan poikki silloin kun matka suuntautui Pilkan rappusten kautta keskustaan. Joskus kokeilimme pyöräillä pihalla ja totesimme valvonnan toimivan. Muutama minuutti niin uhkaava talonmiehen hahmo näkyi tulevan kohti ja se jo tehosi. Talonmies asui kirjastosiiven 1. kerroksessa ja asunnosta oli hyvä näkymä koulun kentälle. Koulun tiloissa oleviin iltaharrastuksiin mentiin takapihan pikkuoven kautta opettaja-asuntolan puolelta. Kuusankosken Kisa ja Martti Askola sekä Hannes Koskelainen kuuluivat yhteen kun puhuttiin iltaliikunnasta. Juhlasalissa pelattiin pallopelejä ja voimisteltiin, alakerrassa puhisivat voimailulajien harrastajat. Muistissani ovat nimet Rask ja Perätalo.

Toinen alue, jota emme touhuillamme häirinneet, oli koulun takana oleva opettaja-asuntola. Siellä saattoi törmätä vaikka omaan opettajaan ja kuka sitä nyt vapaa-aikanaan opettajaa kaipaisi. Asukkaista olen muistavani ainakin Ailiot, Siiriäiset, Toivaset, Salpakivet, Nikkaset, Peltolan, Penttilän, Karppelat ja Rekimiehet jonkin aikaa.

Kuusankosken seurakunta ja Kymintehtaan seurakuntatalo järjestivät paikallista ajankulua Matti Boisman´in johdolla. Tämä veti poikia ja tyttöjä iltojen viettoon. Seurakunta tarjoisi tilat ja tekemistä. Suosituin peli oli pingis mutta yleisesti vaan seurusteltiin turvallisessa ympäristössä. Satunnaisesti viikolla kävimme kansakoulun kentällä pelaamassa jalka- tai yleensä pesäpalloa. Mukana näkyi joskus sellaisia nimiä, kuten Ilkka Käki ja Kari Hele´n.

 

Muistan tilanteen, joka sattui illalla seurakuntatalon pihalla. Heittelimme tarkkuutta lumipalloilla valaisimeen uskoen sen kestävän mahdollisen osuman. Olimme väärässä ja rikkihän se meni. Tästä oli seurauksena sovittu tapaaminen seurakunnan talonmiehen Rienojan Maunon kanssa seuraavana päivänä. Vileniuksen Ilpon kanssa menimme sovittelureissulle kohti talonmiehen asuntoa. Meitä nauratti kovasti koko juttu, emmekä osanneet olla huolissamme seurauksista. Päätimme kuitenkin esittää vakavia ja näin näyttää kuinka olemme pahoillamme ja saada mahdollisesti asiasta lievemmän tuomion. Kaikki meni ihan hyvin talonmiehen asunnon ovelle asti ja soitimme ovikelloa. Talonmies Rienoja avasi oven, totesi laittavansa ulkoiluvaatetta päälle ja esitti marssimista rikospaikalle. Silloin kun talonmiehen karvahattu meni naulakosta väärinpäin päähän, ei meidän naurunhillinnästä tullut enää mitään. Talonmies tiedustelikin mikä se poikia nyt niin naurattaa, emme kertoneet. Valaisin-asia sovittiin ja seurakunnan varoja ei käytetty uuden lasin hankintaan.

Kasvuun kuului myös oman ajan hakemista. Kolarinmäellä on kokoontunut paikallinen nuoriso milloin missäkin. Vanhempien poikien kokoontumispaikka oli Lukkarisen kaupan sivulla olevassa metsikössä, jossa loisti nuotiotuli yömyöhään.

Paikalla nähtiin useasti Bjökqvistin Retu, Alanteen Ila, Avikaisen veljekset, Eerolan Masa, Peltosen Ilkka ja Koskisen Pennu. Retulla oli jonkin aikaa Mosse-auto jolla hän antoi kyytiä meille halukkaille. Metsikössä oli tilaa ajaa ympyrää, eikä poliisi ollut ainakaan silloin näkyvillä. Jotkut olivat saaneet säästöön sen verran, että pystyivät ostamaan tai lainaamaan kotoa Jawan kulkupelikseen. Näkyi siellä myös englantilainen Royal Enfield Alanteen Ilan käsissä.

   

Sittemmin nuoriso vaihtui ja myös kokoontumispaikka. Kansakoulun metsikköön muodostui alue, jossa oli hyvä iltaisin oleskella.

Hyvää siinä oli se, että sinne näki ohi mennessä oliko ketään jo odottelemassa ja sinne oli helppo kulkea. Tänään alue on vallattu pysäköintiin.

Varapaikka löytyi Okanmäeltä, jonne mentiin yleensä silloin kun ei tahdottu olla näkyvillä. Okanmäki oli tuttu koululaisten välituntiladun ansioista ja koulusuunnistuksen alkeista. Sinne oli hieman matkaa, mutta liikkumista auttoivat polkupyörät, mopot ja kevyt moottoripyörät ja vanhemmilla moottoripyörät. Elettiin 70-luvun alkua, jolloin japanilaiset alkoivat vallata menopelimarkkinoita. Honda, Yamaha, Suzuki olivat suosituimpia kulkuvälineitä. Vatelan Hannu vaihtoi isänsä Kallen Jawan jälkeen italialaiseen Ducati moottoripyörään, joka poikkesi pirteästi valtavirrasta. Poissa oli kaksitahtisen Jawan sankka savu ja pitkään leijuva käry Kasteniemen mäestä kun Hannu kotoa Antintieltä mäelle kiihdytti.

Yleensä aikaa vietettiin melkoisen säädyllisesti. Joskus joku innostui näyttämään miten kevytmoottoripyörä tai moottoripyörä on hallussa. Tämä ei aina lähiasukkaita miellyttänyt – olihan suurin osa vanhemmista tehtaalla vuorotöissä – joten levon tarvetta oli alkuiltaisinkin. Poliisin ei tarvinnut kuitenkaan paikalla meidän vuoksi vierailla.

Kävijöitä iltaisin riitti ja muistiin on jäänyt Suomisen Sulli, Vatelan Hanski, Vileniuksen Ilpo, Siiriäisen Jokke, Karppelan Vaalsteeni, Ilberin Ari, Lepistön Eerik, Pöysän Matti, Näverin Sepe ja Jallu, Virtasen Virsu, Tevaniemen Antti, Aaltosen Kalle, Lapisalon Ossi, Penttilän Harri, Niemen Iippo, Longan Esa, Laineen Pekka, Perttolan Arto, Pörstin Hannu ja Leila, Virtasen Outi ja Oili, Kirvesniemen Merja ja Kronholmin Liisa. Siellä kävi myös vieraita keskustasta asti. Näistä muistan ainakin Kallakorven Arin ja Tervolin´in Jukan. Tarkoituksella en ole jättänyt ketään pois, mutta kuten ikäiseni tietävät, nimet tulevat mieleen kyllä, mutta yleensä myöhässä.

Kultaako aika muistoja, mutta en muista nähneeni mitään isompia paini-otteluita enkä mitään suurempaa eripuraa. Joskus joku nyppääntyi jonkun sanomisista, mutta ajan päästä palattiin ruotuun takaisin. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä nettejä haittaamassa ulkoilua raittiissa ilmassa. Aika kului kouluasioiden, moottoreiden sekä tyttö- ja poikaystävien aiheuttamien aiheiden parissa. Paljon suunniteltiin viikonlopun viettoa, joka painottui usein Kouvolan suuntaan. Kouvolaan pääsi Kossilan kiertolinjalla aivan seurakuntatalon vastapäätä olevalta pysäkiltä tai sitten kiitsarilla, joka kulki silloin puolen tunnin välein Kuusaantietä. Takaisin pääsi ainoastaan Kuusaantien kautta kun paluu venyi myöhäisiltaan. Viimeistään klo 1:30 oli ehdittävä autoon tai muuten oli hankittava muu paluukuljetus. Kouvolassa kolarinmäkeläisetkin sekoittuvat massaan. Tänään monet harrastavat vanhojen muisteluita Kouvolan Entisten nuorten kanssa.

Olen käynyt bongaamassa entisiä paikkoja, kuten asiaan kuuluu. Vielä on tuttua olemassa vaikka teiden oikaisuja on tehty. Talot seisovat paikallaan uusien omistajien hoidossa. Okanmäellä on luontoa tunnistettavissa vielä 50-vuoden takaa ja hyppyrimäen paikka on nähtävissä vaikka läpi kulkeva pururata sen haavoittaa. Hyppyri vaan vaikuttaa niin pieneltä jostain syystä.

Opiskelut ja työt ovat hajottaneet meidät tasaisesti ympäri Suomen maata. Osalle on maallinen matka jo määränpäässä. Muutaman kaverin kanssa on yhteys säilynyt, joka on pelkästään hyvä asia. Kun tunnistatte, ravistakaa hihasta jos en huomaa, hiha näkyy kohta taas Kuusaalla useimmin.

Terveisin
Hannu Lukkarinen
(Ainontie 21)

Kuvat Hannu Lukkarisen kotialbumista.