Kotiseutujuhlan tuntua

Mäkikoulu, Niinivaaran koulu, Iso koulu, Pienten lasten koulu, Kotiseututalo. Näitä yhdistää yksi mies – arkkitehti Lars Sonck. Piirsikö Sonck siis neljä rakennusta? Rakkaalla lapsella on monta nimeä – niin myös Kotiseututalolla on ollut pitkän historiansa aikana. Sonckin piirtämiä rakennuksia oli kaksi, jotka toimivat kouluina Kyminpuolella Kymiyhtiön tilauksesta. Mäkikoulu, Norjalaiskoulu eli Pienten lasten koulu – nämä tunnetaan nyt Kotiseututalona ja ovat siis yksi ja sama rakennus. Isoa koulua kutsuttiin opettajan mukaan myös Niinivaaran kouluksi ja tämä rakennus purettiin vuonna 1968.

Opetusneuvos Veikko Talvi pelasti Mäkikoulun purkutuomiolta ja rakennus siirrettiin Kettumäelle. 14.9.1958 Kotiseututalo vihittiin uuteen käyttöönsä Kuusankosken Kettumäellä. Talo on ollut monenlaisen toiminnan näyttämönä – kotiseutumuseona, taidenäyttelyiden pitopaikkana, kokoustiloina sekä erilaisten kotiseututapahtumien näyttämönä.

1950-1970-luvuilla Kotiseututalolla pidetiin muun muassa lukuisia Kuusankosken Taideseuran näyttelyitä ja seuran taidekokoelma oli siellä pysyvästi esillä. Taideseura järjesti useita taideiltoja ja maalauskursseja Kotiseututalolla. Sittemmin kokoelma on siirretty pois ja taideseuran vuosinäyttelyt on pidetty Kuusankoskitalon galleriassa. Taideseura puolestaan toimii nykyisin Naukion taidesaunan tiloissa.

14.9.2018 juhlittiin Kotiseututalon 60-vuotispäivää Kettumäellä. Tilaisuus oli samalla perinteinen Kotiseutupäivä, joka poikkeuksellisesti siirrettiin pidettäväksis tämän tilaisuuden yhteydessä. Runsas joukko niin vanhoja kuin uusia kaupunkilaisia oli saapunut paikalle juhlimaan. Kulttuurineuvos Eero Niinikoski muisteli rakennuksen alkuvaiheita Kymiyhtiön omistuksessa. Ihmiset muistelivat omia kokemuksiaan Kotiseututalosta – mukana oli myös niitä, jotka olivat aikoinaan käyneet koulua Mäkikoulussa. Viimeinen luokka kirmaisi ulos koulusta keväällä 1953.

Kulttuurineuvos Eero Niinikoski sekä seuran puheenjohtaja Urpo Huuskonen ja varapuheenjohtaja Timo Nyberg nostavat maljan Kotiseututalolle.
Vieraat viihtyivät ja tarjottavat maistuivat.

Tilaisuudessa vieraita viihdyttivät Simo ja Päivi Helkala sekä Jukka Parkkinen. Musiikki viehätti joitakin niin, että tanssijalka alkoi vipattaa ja teki mieli lattialle pyörähtelemään.

Talon vaiheiden kertausta

”Kuusankoskella on suhtauduttu kautta vuosikymmenien Kotiseututalon rakennukseen hieman ristiriitaisin tuntein. Se on alusta lähtien ollut jonkinlainen kummajainen, mitä osoittaa jo se, että kansa nimitti rakennusta pitkään norjalaiskouluksi, vaikkei sillä varsinaisesti ollut mitään tekemistä Norjan kanssa, ” totesi Niinikoski puheensa aluksi.

Kotiseututalosta ei koskaan tullut museota, koska talosta on Kymiyhtiön lahjakirjan mukaan ollut tarkoitus tehdä kansalaisten kohtaamispaikka ja julkinen tila, jossa voidaan järjestää musiikki- ja esitelmätilaisuuksia, taidenäyttelyitä sekä erilaisia juhlia ja tapahtumia.

Niina Heikkilä oli tehnyt upeita luonnonkukka-asetelmia tilan koristeeksi. Ja mikäpä paremmin sopisikaan tilaan kuin luonnonkukat.

Puheensa lopuksi Niinikoski toivoi, että Kotiseututalolle osattaisiin ja varsinkin haluttaisiin tulevina aikoina antaa se arvo, joka sille ehdottomasti kuuluu, sillä kysymyksessä on paitsi maakunnallinen myös valtakunnallinen rakennusmonumentti.

Juhlavieraat voivat nauttia myös SPR:n toiminnan esittelystä sekä vanhoista Kuusankoskikuvista näyttelytilan seinillä.

Teksti ja kuvat Ulla Maria Hoikkala

* * * *
Referaatti kulttuurineuvos Eero Niinikoskenpuheesta Kuusankosken Kotiseututalon 60-vuotisjuhlassa 14.9.2018.

”Kuusankoskella on suhtauduttu kautta vuosikymmenien Kotiseututalon rakennukseen hieman ristiriitaisin tuntein. Se on alusta lähtien ollut jonkinlainen kummajainen, mitä osoittaa jo se, että kansa nimitti rakennusta pitkään norjalaiskouluksi, vaikkei sillä varsinaisesti ollut mitään tekemistä Norjan kanssa, ” totesi Niinikoski puheensa aluksi.

”Sikäli kansa oli kuitenkin oikeilla jäljillä, että rakennuksessa oli toki norjalaisvaikutteita, mutta toisaalta myös kareliaanisia piirteitä aikakauden hengen mukaisesti. Vaikutteiden hakeminen historiasta oli arkkitehdeille ominaista koko Euroopassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Lars Sonck tuntui rakastavan erityisesti arkkitehtuurin dramatiikkaa, sillä hän sijoitti monet hirsirakennuksistaan kalliokielekkeille tai muuten jyrkille rinteille”, jatkoi puhuja.

Kotiseututalo toimi pitkään koulutalona ja sitä kutsuttiin Mäkikouluksi. Rakennuksen lähellä oli toinenkin koulurakennus, jota puolestaan kutsuttiin Isoksi kouluksi, myöhemmin johtajaopettajansa mukaan Niinivaaran kouluksi. Molemmat rakennukset tilasi Kymiyhtiö ja suunnittelijana toimi arkkitehti Sonck. Koulut olivat alkuperäisessä käytössään noin puolen vuosisadan ajan, kunnes tehtaiden ja asutuksen kasvu sekä liikenteen vilkastuminen jättivät nämä arvorakennukset nykyajan puristukseen. Lopulta uuden tielinjauksen alta koulutalot piti purkaa. Mäkikoulu purettiin v. 1957 ja Isokoulu 1968.

Kymiyhtiön piirissä Mäkikoulua mielittiin metsästysmajaksi, mutta silloinen yhtiön tiedotuspäällikkö Veikko Talvi, joka oli valtakunnallisesti tunnettu kotiseutumies ja oman paikkakuntansa paras historiantuntija, puuttui hankkeeseen ja sai yhtiön lahjoittamaan rakennuksen Kuusankosken kunnalle. Talven ajatuksena oli, että vanhasta koulusta tehtäisiin paikkakunnalle kotiseututalo. Hanke sai kunnanvaltuuston hyväksymisen ja lupauksen siitä, että kunta huolehtisi talon purkamis- ja siirtokustannuksista.

Talven epäonneksi kustannukset nousivat arvioitua suuremmiksi ja niinpä hän totesi Niinikosken mukaan eräässä tilaisuudessa: ”Kauppalan miehet roikottivat minua löysässä hirressä pitkään, kun olivat laskeneet siirto- ja pysyttämiskustannukset selvästi pienemmiksi kuin mitä ne lopulta tulivat olemaan”.

Kun Kotiseututalo saatiin valmiiksi syyskuussa 1958, rakennusta kävi katsomassa joukko tunnettuja asiantuntijoita, kuten akateemikko Kustaa Vilkuna ja professori Esko Aaltonen, jotka kumpikin kehuivat Kuusankosken kulttuuriystävällisyyttä. ”Pian arvostelevat äänenpainot unohtuivat eikä kukaan muistanut enää pitäneensä talon siirtoa rahoja nielevänä hullutuksena”, muisteli Veikko Talvi myöhemmin.

Kotiseututalosta ei koskaan tullut museota, koska talosta on Kymiyhtiön lahjakirjan mukaan ollut tarkoitus tehdä kansalaisten kohtaamispaikka ja julkinen tila, jossa voidaan järjestää musiikki- ja esitelmätilaisuuksia, taidenäyttelyitä sekä erilaisia juhlia ja tapahtumia. Veikko Talvi totesikin jo rakennuksen harjannostajaisissa keväällä 1957, että päästyään täyteen toimintaansa rakennus voisi olla nykyisten ja tulevien kuusankoskelaisten ”henkinen sydän”.

Puheensa lopuksi Niinikoski toivoi, että Kotiseututalolle osattaisiin ja varsinkin haluttaisiin tulevina aikoina antaa se arvo, joka sille ehdottomasti kuuluu, sillä kysymyksessä on paitsi maakunnallinen myös valtakunnallinen rakennusmonumentti.