Kotiseutujuhla

Ensimmäinen kotiseutujuhla pidettiin Voikkaan ala-asteen pihalla 2.8.1981 ja paikalla oli kolmisensataa henkeä. Seuraavaa kotiseutujuhlaa vietettiin Kotiseututalolla 7.8.1983. Vuotta myöhemmin Kettumäellä järjestettiin Köyrijuhlat syyskuun viimeisenä päivänä. Kekrijuhlia vietettiin 1988, 1990 ja 1992.

Pari vuotta myöhemmin 1994 siirryttiin taas kesäisiin kotiseutujuhliin. Tuolloin Kuusankoskitalon sisäpihalla järjestetyssä juhlassa toimintaansa esitteli myös 10 muuta yhdistystä. Samana vuonna vietettiin Aleksis Kiven päivänä Kotiseutujuhlaa, jossa Kotiseutuliikkeen 100-vuotisjuhlamitalin saivat Aulis Forssell, Eila Hirvonen, Heikki Merivirta, Tuure Nyberg ja Inkeri Sihvonen.

Vuodesta 1994 lähtien kotiseutujuhlaa on vietetty lokakuussa Aleksis Kiven päivänä, myöhemmin sitä lähinnä olevana sunnuntaina.

* * *

Kotiseutujuhla. Lasten teatteriesitys “Jotakuinnii seitsemän veljestä”.
Kotiseutujuhla 8.10. 2017 klo 14

Kotiseututalossa vietettiin kotiseutujuhlaa sunnuntaina 8.10.2017.  Musiikkitervehdyksen juhlaan toivat Kuusankosken Musiikkiluokkalaiset 9M-luokalta sekä Eetu Hämäläinen solistinaan puheenjohtajamme Niina Heikkilä. Väliajalla tarjoiltiin perinteisesti kahvia ja karjalanpiirakoita.

Puheessaan Tuula Typpö kertoi omista kolmesta kotikaupungistaan meiän murteella näin:

“Kolme kotikaupunkii

Minul on kolme kotikaupunkii. Ensimmäin on Kuusankoski. Kuusankoski synty 1921 Iitist ja Valkealast, niitten teollistuneist reuna-alueist. Iitist liitettii Kuusanniemen, Kyöperilän ja Maunukselan kylät. Valkealast lohkastii Ruotsulan ja Mattilan kylät ja Oravalan kylän eteläosast Hirvelä. Vuonna 1931 liitettii viel Iitist Keltin ja Pilkanmaan kylät.

Kuusankoskest ei voi kertoo ilman Kymijokee. Se ol aikoinaa 70 vuotta rajajokeen Ruotsin ja Venäjän välil. Sen koskien partaille perustettii selluloosa- ja paperitehtaat, ja niitten ympärille synty tehdaskylät. Kymin Osakeyhtiö hoiti myös paljon sellasii tehtävii, jotka myöhemmin siirty Kuusankosken kunnalle, esimerkiks koulut ja sairaanhoito. Yhtiö on vuosien aikaan muuttannu muotoaa ja nimeää, mut vieläkii se antaa työtä ja toimeentuloo.

Mie synnyin Naistensairaalas, joka ol tuol Sairaalamäen kupees. Ensimmäin koti ol Voikkaan työväentalon yläkerras, talonmiehen asunnos. Sen jälkee mie olenkin asunnu vuorotellen Voikkaal ja Kuusaal ja Pilkanmaaskin pari ensimmäist vuotta sillon, kun menin naimisii Matin kans.

Kuusankoski on ollu min mielest hyvä kotikaupunki. Ja Voikkaa ol oikein hyvä kaupunginosa. Ei sielt paljon tarvinnu muualle lähtee ostoksillekkaa. Lapsuuest mie muistan tietyst lämpöset kesät, kun käveltii viltti kainalos ja eväät ja uikkarit kassis Sompaselle. Yhteiskoulukii perustettii Voikkaalle just sinä vuonna, kun min olis pitänny pyrkii Kuusankosken yhteiskouluu. Opiskelemaa piti kyl sit lähtee Tampereelle.

Työpaikkakii löyty Kuusankoskelt ja samoin monii harrastuksii ja niitten kautta ystävii ja tuttavii. Tää kotiseututalokii tul tutuks jo Kuusankosken Taideseuran näyttelyist ennen kun mie alotin kulttuurisihteeriin. Sithän kotiseututalon asiat kuulu min työhö. Siihen kuulu myös palomuseon ja työväenasuntomuseon perustamiset. Niist on nyt enää muistot jälel. Mulle merkittävä rakennus on Kuusankoskitalo, jossa min työhuone ol 22 vuotta elokuust 1985 elokuuhu 2007. Monipuoliin, mielenkiintoin, välil hankalakin tehtävä, mut paljon hyvii muistoi kohtaamisist taiteilijoitten ja kulttuurin harrastajien ja yleisön kans. Kuusankosken kaupungin loppuajan mie olin tiedotussihteeriin ja Heikkilän Niinan työkaveriin kaupungintalos. Siihe tehtävää kuulukii sit jo osallistumiin uuen Kouvolan viestintäasioitten valmisteluu.

Kuusankosken kaupungis ol 19.739 asukast, kun sen toiminta päätty vuoden 2008 lopus.

Min toinen kotikaupunki on ollu Paide syksyst 2001 asti. Se on keskel Viroo, Järvamaan maakunnas. Paiden tunnus onkii ”Eestimaa süda”, Viron sydän. Virol on ollu monta isäntää vuossatojen aikaan, saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Ensimmäisen maailmansodan jälkee Viro itsenäisty, mut toisen maailmansodan alkupuolel Neuvostoliitto vallotti sen. Neuvosto-Viro päätty vasta 20. elokuuta 1991, kun Viro julistautuu uuellee itsenäiseks. Viros juhlitaakii kahta itsenäisyyspäivää. Siel muistetaa myös vuosien 1941 ja 1949 Siperian kyydityksii. Min ystävän perhekkii kyydittii, isä jäi sinne, mut muut pääs viel takasi.

Paide sai kaupunkioikeuet 1291 ja siel on nyt noin 8.400 asukast. Pien osa on venäläist alkuperää. Siel on säilynny aika paljo historiaa, esimerkiks Vallimäen linnotus 1300-luvult. Se on kyl hävitetty mones sodas, mut osaks rakennettu aina uuestaa. Vallimäen tornis on historiakeskus Wittenstein. Paiden kulttuurikeskus on valmistunnu vuonna 1986, ja siel on monenlaisii konserttii, teatteriesityksii, elokuvii ja muit tapahtumii.

Myö oltii Matin kans kierrelty kesälomil Viros jo 1980-luvun puolvälist ja meil ol siel ystävii. Sit alettii miettii, et olis kiva saada jonkillain kesämökin korvike, jossa vois olla lomil ja joskus muutenkii. Niin myö sit alettii tutkii asiaa, ja kun yks tuttu kuusaalain ol ostannut Virost kerrostalost asunnon, niin innostuttiikii sellasest ratkasust. Ja marraskuus 2001 tehtii Paides kaupat kaksiost. Viiskerroksisen talon neljännest kerroksest, 1967 rakennetust talost. Siin ei oo hissii, joten saa hyvää porraskiipeilyy.

Myö ei yhtää mietitty, et onk siel Paides muita suomalaisii. Ol vaan tärkeet saa´a oma vapaa-ajan paikka. Yllätys olkii sit se, et meiän alakerrast oli yks suomalain pariskunta ostannu asunnon samaa aikaa, viel työssäkäyvii niin kuin myökii. Ja sit siin talos asu jo yks muukii suomalaispari. Juhlapyhiin ja viikonloppuin näkyy pihas autoi, jois on suomalaiset rekkarit. Monet paidelaisetkii käy Suomes töis. Enimmillää meit osa-aikapaidelaisii ja vakituisii on ollu ainakii 15. Nyt on joukko pienemp, kun osa on muuttannu kokonaa Suomee ja osa tuonpuoleisii.

Mie aloin opetella viroo jo sillon, kun tutustuttii niihi virolaisii perheisii, kun ne ei osannut suomee paljonkaa. Ja matkustelles ol helpompaa, kun osas kieltä eikä kahvilas pyytänny viinerii ja saannu nakkimakkaraa. Kielen osaamisest olkii sit paljon hyötyy, kun ostettii asunto ja piti tehä sähkösopimuksii ja avata pankkitilii ja muuta sellast. Ollaa saatu ystäviks samast rapust naapureit ja käyty taloyhtiön kokouksis.

Viro vai Eesti? Kielitoimisto suosittelee Viroo, ja samoin aikanaa presidentti Lennart Meri. Monet suomalaiset käyttää kuitenkii Eestii. Meiän perhees Matti sanoo Eesti ja mie Viro. Siit myö riiellää. Jotkut suomalaiset tykkää sellasist jutuist, jois kirjotetaa keksittyy ja mukamas vitsikäst viroo. Minuu ne ei naurata yhtää, harmittaa. Mie olen sevverran tosikko kieliasiois.

Viros on myös menos kuntauuistus. Siin on tavoitteen vähintää 5.000 asukkaan kunnat ja kuntien kokonaismäärä kutistuis vähintää kolmanneksee entisest. Tän vuoden alkuu asti kunnil ol aikaa sopii vapaaehtosist kuntaliitoksist. Kaikki pienet kunnat ei suostunnu, ja helmikuust alkaen hallitus on ehdottannu pakkoliitoksii. Viros on ollu tähän asti 213 kaupunkii ja kuntaa. Nyt pitäis syntyy 15 kaupunkii ja 64 kuntaa. Kuntavaalit on 15. lokakuuta. Nyt saa 16 vuotiaatkii äänestää. Miekii voisin äänestää, jos olisin silloin Paides. Minul on Viron ID-kaart, henkilötodistus.

Min kolmas kotikaupunki on ollu Kouvola vuoden 2009 alust. Anjalankosken, Kouvolan ja Kuusankosken kaupungit sekä Elimäen, Jaalan ja Valkealan kunnat olivat lopettaneet toimintansa ja liittyivät yhtee uueks kaupungiks. Sen nimeks ei löytynny muuta kun Kouvola. Nyt sit puhutaa Uuest-Kouvolast ja vanha Kouvola on Kanta-Kouvola. Kyl monet harmittelee tot nimee. Mut sen kans on nyt vaa elettävä. Mie kerkisin olla viel töis tiedottajaan viestintätiimis kaupungintalos puoltoist vuotta ennen eläkkeelle jäämist. Mul ol hyvät työkaverit ja nyt ollaa veispuukkavereit.

Kouvola on Suomen yhennekstoist suurin kaupunki. Asukasmäärä on ollu vähentymää päin ja se on nyt noin 85.000. Meil on uus kaupunginjohtaja Marita Toikka, joka tuntuu antavan monille toivoo Kouvolan kehittymisest parempaa suuntaa. Ja onhan tää Kouvola ihan hyvä kotikaupunki. Täält löytyy vaikka mitä. On kaupunkiseutuu, maaseutuu, järvii, Kymijoki, Repovesi, Tykkimäki, maatiloi, kesämökkii ja työpaikkoikii. Meil on myös rautatieasema ja hyvät yhteyet ihan Kiinaa asti. Viime kesään mie olin kahel Voimateatterin kulttuurihistoriallisel bussiretkel ja näin paljon uusiikii paikkoi. Jos myö kaikki viel opittais olemaa kouvolalaisii, ainakin tuol maailmal. Minul on sellain tapa, et kirjotin torstainkii Poikilon vieraskirjaa nimen perää Kuusankoski, mut muual Suomes ja ulkomail Kouvola.”

Mut palataa viel tänne Kotiseututaloo. Täähän on alun perin rakennettu vuonna 1897 eli nyt voiaa viettää 120-vuotissyntymäpäivää. Mie luenkin teille runon, jonka voikkaalain Paavo Smed kirjotti, kun talo täytti 100 vuotta.

 

“Täällä minä elän,
seinäni nuortuvat jokaisesta näyttelystä,
jokaisesta juhlasta,
jokaisesta yksinäisestä ihmisestä
tai isomman joukon puheen sorinasta.
Pitkät räystäät ovat antaneet suojan
’puistojen pojille’, jaksoivat ramuta tänne.
Terveisiä vaan vaikka poltitte
kuistilta kalusteet.

Mutta näin on hyvä,
en pelkää talven hiljaisuutta.
Ympärillä oman heimoni elävät henget,
myrskyiltä suojaavat pehmeät latvat.
Naapurina omaa tarinaa viestivät
Asuntomuseon mökit.
Yhdessä kerromme tuleville menneistä.

Kuusikymmentä vuotta
Kyminpuolella kalliolla,
neljäkymmentä vuotta täällä.
Täällä olen nähnyt kaupungin kasvavan,
keskustan koko kuvan edessäni.
Kuin kulisseina taustaa hallitsevat vuoret,
pilviin peilaavat piippujen savut.
Kattojen yli pieni heijastus
Äiti-Kymen avarasta sylistä.”

* * *

Kotiseutujuhla 9.10.2016 klo 14

Perinteistä kotiseutujuhlaa vietettiin sunnuntaina 11.10. kotiseututalossa. Tervehdyssanat lausui seuran varapuheenjohtaja Niina Heikkilä ja Eijaleena Martikainen ja Tuula Rikala jutustelivat kotiseutuhenkisesti. Niina Petelius–Lehto ja Pekka Lehto lausuivat runoja. Musiikista, laulusta ja yhteislaulujen säestyksistä vastasi haitaristi Lasse Lindberg. Väliajalla nautimme kahvia ja karjalanpiirakoita.

* * *

Kotiseutujuhla 11.10.2015 klo 14

Perinteistä kotiseutujuhlaa vietettiin sunnuntaina 11.10. kotiseututalossa. Tervehdyssanat lausui seuran puheenjohtaja Eija Linden ja kotiseutuhenkisen puheenvuoron käytti Risto Taavitsainen. Niina Petelius-Lehto ja Pekka Lehto lausuivat Eila Hirvosen ja Paavo Smedin runoja. Musiikista, laulusta ja yhteislaulujen säestyksistä vastasivat haitaristi Lasse Lindberg ja Risto Taavitsainen. Väliajalla nautimme kahvia ja karjalanpiirakoita.

* * *

Kotiseutujuhla 12.10.2014 klo 14

Perinteistä kotiseutujuhlaa vietettiin sunnuntaina 12.10. kotiseututalossa. Juhlan juonsi Aapo Nikula. Tervehdyssanat lausui seuran puheenjohtaja Eija Linden ja kotiseutuhenkisen puheen piti rovasti Kari Helén. Senioriteatteri Koskirentukat esitti otteita näytelmästään “Tuukista viiraan”. Musiikista, laulusta ja säestyksestä vastasi haitaristi Lasse Lindberg. Väliajalla nautimme kahvia ja karjalanpiirakoita.

* * *

Kotiseutujuhla 6.10.2013 klo 14 Kotiseututalossa

Vietimme Kotiseutujuhlaa sunnuntaina 6.10.  Kettumäellä Kotiseututalolla. Ohjelmassa oli mm. lasten teatteriesitys “Jotakuinnii seitsemän veljestä”, musiikkia, yhteislaulua sekä tarjolla kahvia ja karjalanpiirakoita. Juhlan juonsivat Aapo Nikula ja Toivo Kleimola.

Juhlapuheen piti Pilkanmaan koulun rehtori  ja TaideTupa PikkuSelman “isä” Vesa Parvinen.

“Min tarina muutamast kuusaalaisest jutust

Muuttaessain Kuusaalle Joutsenost, Imatran kautta perheeni kans, siis min äiskän ja iskän kaa, oli Kuusankoski viel kauppala. Myö muutettii Ekholmintielle kirkon kupeesee. Ja siihe mihin Ekholmintie idäs päätty, siit alko tehdasalue. Min kolmikerroksisen kotitalon ylimmäst ikkunast avautu suora näkymä Kuusankosken kirkkoo ja sen jykevää kellotornii, jonka juurel aloitin kerholaiseen – aikaan, jolloin kirkon myynnist ei voitu kuvitella ees keskusteltavan. Toisen puolen parvekkeelt näky tehtaan piiput ja min sieraimiin kantautu tuoksut, jonka alkuperän jo pieneen opin olevan rahast lähtösin.

Äiti alkuperäseen kouvolalaiseen ja isä paljasjalkaseen voikkaalaiseen tekivät paluun Joutsenost takasin kotikonnuillee Kuusaalle, hieman ennen kuin Kuusankosken status muuttu kaupungiks vuonna 1973. Voin siis kutsuu itteäin paljasjalkaseks kuusaalaiseks, kuten siskokii, joka parkas ensi huutosa Kuusankosken aluesairaalas tammikuun lopul 1972.

Tosta min elämän alkutaipaleen ajast ja vanhempieni pitkist työurist UPM:ll ja kaupungil johtuen lienee syntyny vahva siteeni Kuusankosken seurakuntaa ja paperikaupungin paperisydämiseen elin- ja ajattelutapaan, joka valkeni itelleni vast myöhemmäl iäl, aikuisuuden kynnyksel. Toimintatapoihin ja ajattelumaailmaan, ettei mikään, ei mikään erota minuu enää kuusaalaisuudest, vaikka tehas loppuis tai Kuusankoski lakkais olemast.

Siirtymä Ekholmintielt Valtakadun kuudennen kerroksen kautta Voikkaan Sikomäen Karjukalliol, Voikkaan tehtaan kupeesee isäni lapsuuden kotitalon lähettyville, teki minust kuusaalaisen Voikkaal, kaupungin sisäsen maahanmuuttajan.

Koulunkäyntii jatkoin Voikkaal neljännelt luokalt alkaen. Ensimmäiset koulumuistot ovatkii piirtyneet mieleeni kouluvuosist vast tuolt ajanjaksolt. Opettajat oli suurii persoonii Kajanterist, Lapist ja Varpamast Hurmeen Toivoo, jonka henkselien nosto kuulu aika ajoin järjestäjän tehtävii yhtä olennaiseen osaan kuin taulun pyyhkiminenkii. Mutta se suurin ja oleellisin ero tämän päivän koulunkäyntii oli ja on oppilaitten ja huoltajien suhtautumises opettajaa, kouluu ja koulutyöhön. Opettaja oli auktoriteetti, jonka sana oli laki niin oppilaalle kuin huoltajallekii. Oppilaal oli ensin velvollisuudet ja vasta sitte puhuttii mahollisist oikeuksist. Tänä päivään tuntuu siltä, että oppilaan oikeudet ovat ensisijal ja itsestää selvyys. Velvollisuudet lieneekin vain vellihousuja varten, valitettavast.

Poistumas ja osin jo poistunukkin on myös suuret, elämää nähneet ja kokeneet opettajapersoonat ja ikäluokat, jotka kuitenkii auktoriteetillää, esimerkillää ja perinteisil arvoillaa anto meille lapsille kohtuullisen hyvät eväät matkaa, tähä alati muuttuvaa maailmaa, jossa faktast on tullu yhä enemmän täyttä fiktioo ja uutisetkii ovat pelkkää Big Brotherii. Onki vaaraan, et me kaikki kuljetaa koht kuusaalaisittain sanottuun murhaa lekuu, mut täysin lutoil kumeil.

Palataa kuitenki aikaa, jolloin puhuttii suoraa ja jolloin en ite tienny kulttuurist muuta kuin lapsikuorolaulun ja ne jäätelötötteröt siel. Mieleen on jääny Hirvelän yläasteelt kuvaamataidon opettajan, Eeva Tervon sanat erään oppitunnin päätteeks. Laulutaidon siemenen olen saanu äitini puolelt, mutta kuvalliin ilmaisuni on aina ollu heikohkoo keskitasoo. Seiskan piirtäjää eivät vaarin Eero Parvisen taidot siirtyneet, vaikka niin joskus naivist luulinkii. Erään akvarellisen taidonnäytteeni päätteeks Eeva totes rauhallisee ja rehellisee tyyliinsä, että vaaris on voinu olla taiteilija, mut sinust ei taiteilijaa tuu. No, ei tullu ei. Kyllä opettaja sen jo sillon ties, eikä toi Eevan lausahdus tähän kulkijaa ole märkivää haavaa jättäny, ei edes kuivaa rupee. Nykyää saan kuiteskii puuhastella hienojen taiteilijoitten kans ja ne jotenkii vaan luottaa minuu, vaikka ihan diletantti assistentti oonkii.

Kaheksankymmentä luvult aina yheksänkymmentä luvun alkuu asti koululaisen ja opiskelijan kesätöiden saanti Kuusaallaki oli viel kohtalaisen kivutonta. Mahdollisuuksii työhön tutustumisee tarjos niin kaupunki, tehtaat kuin yksityisenkii sektorin toimijat. Kaikkee piti kokeilla ja kokeiltii. Kesätyöt niin KRP:n metallipajal, Voikkaan postis, Kuusankosken osuuspankis ja tehtaan keskusvarastol sekä vartioinnis avas silmii ja avars käsityst erilaisten töiden arvokkuudest ja siitä, miten tärkeää työ tekijällee on, sillo kun työl on merkitys ja sitä arvostetaa, ilman jatkuvaa uhkaa siit, että työpaikkaa ei koht enää ole. Onha kuusankoskelaiseenkin ajattelutapaan kautta aikain sisältyny oletus siitä, että tehas on instituutioon kuin kirkko, jonka sanaa ja olemassaoloo voi luottaa ilman epäilyst ja pelkoo siitä, että joskus joku sukupolvi ei enää sen tarjoamist työpaikoist nauti.

Ite en tosin tehdasalueen aitojen sisäpuolel omaa työuraani kuiteskaa jatkanu, sillä armeija-ajan lähestyes loppuaa oli jotakin tehtävä ja min matka kulkikii kohti opettajankoulutust, sillä 1980-luvun lopul mieskiintiön ansiost opettajan koulutuspaikka avautu allekirjoittaneel laulamal ja kertomal, että hiihtäminenkii on mukava harrastus. Vajaan viiden vuoden opiskelun jälkee paluu Kuusankoskel ol itsestää selvyys, muuta vaihtoehtoo ei ollu.

Kuusankoskelaisen mielenlaadun ja jääräpäisyyden vuoks en luopunu kuusankoskelaisest ajattelutavast ja murteest edes päättöharjoittelus, vaik ne sitä yliopistol vaati, jonka seuraukseen opetustaidolliin arvosanani ei riittäny aivan edes keskiarvo kolmosee, vaan tulokseen oli 3−, joka yliopiston opettajakunnan arviointikokoukses pudotettii äänestyksen tulokseen arvosanaan kaks. Se riitti mulle, sillä kuusankoskelaine ei kuusaalaisuudest luovu arvosanojen takii ja tämä ymmärrettii min onneks myös Kuusankosken opetustoimes ku virka täytettii. Opetustaidon arvosanal kaks on Kuusankoskelta työtä saanu vissii vaan kaks henkilöö ja miä tunnen varmuudel sen toisen, joka edelleenki on ja toimii viras, varmaa jo jonkinlaises suojatyöpaikas, kun ei minuu muuhu hommaa valittu, vaik kerran oon Kouvolan aikaan sellasee hakenu. Mut ehkä kouvolalaiset ei tykänny liian suorapuheisest kuusaalaisest. No, nykyää ei opetustaidon arvosanaa enää edes anneta.

Voikkaan paperitehtaan lopettamiin syyskuus 2006 iski Kuusankoskee kivuliaast. Lähes 700 tehtaan työntekijää menetti työpaikkasa. Allekirjoittanu oli tuolloin toiminu ite oppineen yrittäjään jo liki 11 vuotta ja opettajanakii 13 vuoden ajan. Niin pienyrityste kuin monien koulujenki, eritoten Voikkaan ja Pilkanmaan koulujen kohtalo oli monien mielis samal kertaa sinetöity, yhes tehtaan kans. Niin monel joen varren asukkaal ja perheel oli tehas leivän antanu, joten paikkakunnalt muutto näiden irtisanottuje keskuudes oli enemmänki kuin todennäköst ja yks Kuusankosken kaupungin vaakunan kultasist kävyist oli vaakunast irti putoamas.

Voikkaan, tuon maineikkaan kaupunginosan kuolema oli selviö. Mutta niin Kuusankoski kuin koulutkii selvis sekä uusii yrityksii, päinvastoin olemas olevii odotuksii, synty enemmän kuin kuoli, sillä kuusankoskelaist ei leikannu Kuusankoskest ees talouden ja kapitalismin julma sapeli.

Vuoden 2005 loppuun mennes oli Kymintehtaanki viimeset paperikoneet sammunu ja mielikuvis tuntuiki siltä, että toinenkii vaakunamme kultasist kävyist oli jo pois ennen Voikkaan käpyä. Kuuses oli enää yks käpy, joskin vahvast pystys ja suunta ylöspäin.

Latvakäpy katkesikii sitte symbolisest vuonna 2009, kun suuri kuntaliitos toteutu. Kuusankoski liitettii osaks uutta Kouvolaa ja tuntu silt, ett oman vaakunan häviämisen myötä häviäis myös Kuusankoski ja kuusaalaisuus. Itelleni se oli lähes pureksimaton paikka, sillä yhtä vahvast kuin olin EU:ta vastaa, vastustin myös kuntien yhteenliittymist ja etenkii sitä, että minust vastoin omaa tahtoa tehtäisii kouvolalainen. Min tuskaa ja kuusankoskelaist identiteettii helpotti kuitenkii se seikka ja tosiasia, että postinumero ja postitoimipaikka säily ennallaan. Täyttäes hotellikorttii vaikka Helsingis, voin edelleenkin kertoo tulevani Kuusaalt, joka nyt esimerkiksi Kymintehtaan osalt sattuu olemaan kohtalaisen tarkast Kouvolan maantieteelliin keskusta. Nykysi meille Kuusaallekin pääsee rautateitse, kun jää Kouvolan kaupunginosan kohdal junast pois. Eli ei meilt kuusaalaisuutta tappanu ees kuntaliitos eikä tule tappamaa.

Tällä hetkell ja täs talouden lamas, kun välist tuntuu silt, että ainoo mitä meille tarjotaa, on myrkkykeitto, joka lamaannuttaa kaiken ja kääntää kulkijansa kumaraa, on meijän kuiteskii kuljettava pystypäin ja katottava kohti tulevaisuutta uusin ja kirkkain silmi. Meijän kuusaalaisten on tuettava toisiamme ja muistettava, et jos kuusaalain panee sanin, ni toinen panee sanin takas, kuten vaik yks kuusaalain Hyypiä saattais asian ilmasta.

Meill on Kymijoki. Se virtaa läpi Kuusankosken Kouvolan kaupungis. Kymijoen mahollisuudet kaupungille on rajattomat ja kuhan Kimolan kanava aikanaa, muutamien niin tyypilliste hankkeita mahollisest hidastavien valitusten jälkeen aukee, tulee Kouvolan Kuusankoskest yks Suomen upeimmist matkailukaupungeist. Kymijokee myöte tavoittaa matkailijat mm. Verlan, Kuusaanlammen rannat sekä Kymintehtaan, Kuusankosken yläpuolisen Koskelan tulevan rantaregatan. Tämä olkoon tulevaisuutta.

UPM:n ja pienten yrittäjien kesken on Kymintehtaan vanhall teollisuusalueell syntynykkii vuoden sisää uuvestaa keskittymä, joka kantaa ylpeen nimee Kuusankosken Taideruukki. Vanha ostovarasto kätkee sisäänsä kädentaitoo, valokuvaust, kuvataidetta ja teatteritoimintaa. Toisen kerroksen näyttelytila tarjoaa taidenäyttelyit ympäri vuoden, ilman pääsymaksuu, vaik kirpputoril käynnin yhteydes. Taidenäyttelyiden osalt elämme tällä hetkel jo vuotta 2015, sillä vuosi 2014 on jo alustavast loppuunmyyty. Toimijoit Taideruukis on jo pitkälle toistakymmentä ja kaikki tämä on pääsääntösest luotu kuusankoskelaisel yrittämisen halul ja innol. Uusii vuokrasopimuksii ja tiloi kaavaillaa lisää. Luomuleivonnaistaki saa viereisest rakennuksest.

Perusteil oleva Kuusankosken Taideruukki ry. tulee järjestämää alueel koko perheen tapahtumii ja herättämää jotakin vanhaaki eloon. Jotakin, jolla rakennamme yhteist Kouvolaa, Kuusankosken kaupunginosast käsin. Kuusankosken Taideruukil on kaikki edellytykset muotoutuu Kuusankosken Guggenheimiks ja loistavaks akseliks välille Verla–Repovesi.

Suurena visioon, Piia Kleimolan ideast, on edessämme ajatus Kymintehtaan kesäteatterist, jolle maan- ja alueenomistaja UPM on näyttäny myös vihreää valoo. Asia etenee omaa tahtiaa, tällä kohtaa sanottuna murhaa lekuu, mutta ihan täysil kumeil. Mikä olisikaa hienompaa kuin katsella kesäteatterii ilta-auringon laskies ja Kymijoen virrates muutaman metrin pääs katsomost. Vieres oleval tanssilaval vois vetää kesäillan valssii Mulkvistin Huukon tahis. Täs vaihees elämme unelmaa, mut visiomme on täysin kirkas.

Kuusankoskelaiset yhdistykset ja urheiluseurat on aina toiminu suurel innol ja hyväl talkoohengel. Kuusankoski-Seurallakii on pitkä ja perinteikäs historia, muutaman vuoden kuluttuu lähes 40 vuotta. Se on tehny arvokast työtä kuusankoskelaisuuden hyväks ja tulee sitä varmast tekemää jatkossakii.

Henkilökohtasest ja pian syntyvän Kuusankosken Taideruukki ry:n puolest haluun toivottaa Kuusankoski-Seural onnee ja menestyst tuleville vuosil ja samal haastaa teijät mukaa yhteistyöhö luomaa Kuusankosken Taideruukin alueest uutta Kuusankoskelaist, kaikil Kouvolan kaupungin asukkail tarkotettuu olohuonetta ja kulttuurikeskust.

Kuusankoskelaisel on aina paperisydän, se ei oo kivee, vaik hankalii ja tikkusii myö osataa kyl olla, jos niin halutaa. Mut ei myö haluta, ne toiset luulee vaan niin. Loppusanoin haluanki sanoo: Tuppa Kuusaalle, vaikka Kettumäelle, kuuven aikaan ja kato, kuinka hieno kaupunginosa meil on.”