Jokin kuva pysäyttää selauksen ja pistää palaamaan lehtiä takaisin päin. Tässä yksi omistani, talosta, joka sai minut tänään hiljaiseksi, nöyräksi – ja  hyrisemään hiljaa.

Isovanhempani asuivat viimeiset kymmenen Kuusankoski-vuottaan tässä talossa Valtakatu 40:ssä. Talo sijaitsi nykyisen Kuusankosken seurakuntatalon parkkipaikalla, ja sen julkisivu katsoo kohti länttä, kohti yhä pystyssä olevaa Sutisen kauppaa.

Kerronkin tässä äidistäni Pirkko Korhosesta ja kauppiaan poika Raimo Sutisesta pienen tarinan:

Eletään sotakesää 1942. Ukkini Urho Eemil Korhonen on valittu Kainuun piirieläinlääkäriksi, ja perheen muutto pohjoiseen on ovella. Pirkolla 10v. ja Raimolla 11v. on molemmilla suru puserossa. Onhan ihastus ollut molemminpuolista ja jatkunut koko kesän.

Viimeisellä tapaamisellaan lapset vaihtavat valokuvia ja lupaavat kirjoittaa toisilleen joka päivä. Mutta tekeepä Raimo jotakin vielä enemmän. Hän pistää kätensä takataskuun ja vetää sieltä esiin luisen kamman. Tuon aarteen hän lahjoittaa mielitietylleen kehottaen tätä pysymään nättinä aina.

Niin Urho ja Edit Korhosen perhe muutti Kainuun Sotkamoon, keskellä jatkosotaa. Pirkon ja Raimon väliset kirjeet harvenivat, ja hukkui lopulta kampakin, teinitytön muihin kiireisiin. Kainuusta löytyi reilun kymmenen vuoden kuluttua myös uusi mies, ja viimeinenkin sen aikainen side Kuusankoskeen napsahti poikki, kunnes onnekkaiden sattumusten kautta poika palasi kylän raitille takaisin syksyllä  2016.  Kuvakin löytyi.

Entäpä Raimo?