Juhannusaattojuhla

Juhannusaattojuhla-idean ”isä” on muusikko Esa Kotilainen, joka tuo Kettumäelle mukanaan paikallisia musiikinystäviään soittelemaan juhlayleisölle kesäisiä säveliä. Ohjelmaan kuuluu myös puhe.

Perinteiseksi muodostunutta juhannusaattojuhlaa on vietetty vuodesta 1998 lähtien Kotiseututalon pihalla, sateen tai kylmän sään sattuessa sisällä.

Juhannusaattojuhla 23.6.2017

Juhannusaattojuhlaa vietettiin honkain keskellä Kotiseututalolla Kettumäellä. Paikalle saapui noin 120 juhlijaa. Musiikista vastasi Kuusankosken Harmonikansoittajat Esa Kotilaisen johdolla, Wanhat Kurtut, Rymäkkä sekä yllätyssolistina Helena Berg. Juhannuspuheessaan Kouvolan kulttuuritalojen johtaja Aija Matero kertoili ihmisen juurista tai juurettomuudesta näin:

”Hyvät kuulijat,

Nyt pitämäni puhe juurista ja juurettomuudesta ei pohjaudu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen, vaan lähinnä omakohtaiseen pohdintaan aiheesta ja erilaisista havainnoista. Samalla kerron myös henkilöhistoriastani ja peilaan aihetta tätä kautta.

Monet meistä ovat jossain vaiheessa elämäänsä pohtineet, missä on minun juuret tai sitä, miksi ei erityisesti ole juurtunut mihinkään paikaan. Yleisesti juurettomuutta pidetään vakavana ongelmana, sillä tästä voi aiheutua monia yhteiskunnallisia ongelmia yhteisölle tai henkilölle itselleen. Juurettomuuden kerrotaan aiheuttavan mm. yksinäisyyttä, masennusta, rikollisuutta, syrjäytymistä ja erilaisia sairauksia. On myös olemassa henkilöitä, jotka kertovat olevansa juurettomia omasta vapaasta tahdosta, eivätkä koe sitä erityiseksi ongelmaksi ja menestyvät elämässään. Voidaan kuitenkin todeta, että meillä kaikilla pitäisi siis olla juuret. Sellainen kotiseutu ja yhteisö, jossa asiat ovat hyvin ja jonne maailmalla ollessaan kaivataan. Ilman juuria ihminen on juureton, ei mistään kotoisin.

Mitkä asiat sitten vaikuttavat siihen, että koemme jonkin yhteisön läheiseksi. Monelle paikka, missä on viettänyt lapsuuden, on se kaikkein rakkain kotiseutu. Tämä kaipaus on synnyttänyt paljon kaihoisaa iskelmämusiikkia. Kaikkein suorimmin kotiseutukaipuun lapsuuden maisemiin voi kuulla mm. Pasi Kauniston lauluissa, ”Lakeuden kutsu”, ”Kotiseudulle tiedä en mä vertaa” ja ”Koitere, Karjalan helmi”. ”Kotiseutu Pohjolassa” on Esko Rahkosen tulkitsemana tuttu kappale 70-luvulta. Jukka Kuoppamäen ”Sininen ja valkoinen” kertoo muutosta ulkomaille ja maaseudun autioitumisesta, mutta toisaalta upeasta luonnosta, joka halutaan säilyttää muistoissa. Nämä kaihoisat kappaleet syntyivät aikana, jolloin Suomessa koettiin suuri muuttoliike maalta kaupunkiin ja Ruotsiin. Ne ovat varmasti omalta osaltaan aikoinaan helpottaneet koti-ikävää ja tuoneet lohtua. Näitä kappaleita kuulin omassa lapsuudessa soitettavan paljon radiossa ja jäin pohtimaan, että nykyään kotiseutukaipuu ei synnytä enää uutta iskelmämusiikkia kuten aikaisemmin. Nuoret tiedostavat, että opiskelu- ja työpaikan tähden on muutettava ja heidän elinpiiri on laajentunut koskemaan kotiseudun sijaan koko Eurooppaa ja jopa laajemminkin. Ei voida myöskään unohtaa maakuntalaulujen merkitystä identiteetin ja kotiseuturakkauden vahvistajana.

Suomessa asuu heimo, Karjalaiset, joiden kotiseutukaipuu on selkeästi yhteisöllistä ja heidän ikävä kanavoituu myös musiikkiin ja muihin yhteisiin juhliin ja traditioihin. Karjalaisten ikävä omaan rajantaikaiseen kotiseutuun on ollut lopullista ja varmasti se on ollut yksi syy, miksi ikävän kanavoimiseksi on syntynyt niin vahva oma perinne. On mielenkiintoista, että ikävä ja kaipaus on siirtynyt seuraaville sukupolville. Uudet sukupolvet ovat halunneet vierailla esi-isiensä synnyinseudulla ja elää kertomukset konkreettisesti uudelleen. Juuri nuo tarinat ja muistot ovat olleet ratkaisevassa asemassa siirtämässä karjalasten omaa perinnettä ja yhteisöllisyyttä eteenpäin. Sodan päätyttyä karjaisen siirtoväen huonot kokemukset kotimaassa, ovat olleet vahvistamassa ikävää seudulle, jossa elettiin rauhassa, omien perinteiden mukaisesti kauniissa Karjalassa.

Suomen luonto ja maisema on hyvin vaihtelevaa. Millainen maisema silmiemme edessä avautuu, vaikuttaa siihen, koemmeko paikan turvalliseksi ja miellyttäväksi, juurrummeko siihen. Käsitteeseen ”sielun maisema” liittyy aika monella suomalaisella ajatus seesteisestä ja rauhallisesta paikasta, jossa on lämmin kesä, rantamaisema ja mökin sauna. Olen syntynyt ja kasvanut Kainuussa ja elänyt suurimman osan elämääni itäisessä Suomessa. Minulle tulivat tutuksi vaaramaisema, mäkiset ja mutkaiset tiet sekä järvet. Nuorena Kainuun luonto ei paljon puhutellut, vaan pikemminkin ihmettelin, että mitä hienoa tässä maisemassa voi olla. On karumpaa kuin eteläisessä Suomessa, mutta toisaalta emme ole vielä lähelläkään Lappia. Kun nyt aikuisena ajelemme pohjoiseen, katselemme eteen avautuvaa ensimmäistä sinistä vaaramaisemaa aivan eri silmin. Tämän näkymän haluaa luonnollisesti jakaa myös lapsilleen ja kun olen kehottanut heitä kastomaan maisemaa, kuinka on kaunista, on auton takapenkiltä kuulunut: Jaa-a. Juurtuminen ei ehkä ole vielä alkanut…

Asuin vähän aikaa 90-luvulla myös Etelä-Pohjanmaalla ja ihmetellen katselin aukeita peltomaisemia.  Veljeni kanssa vitsailimme, että tyhmempi itäsuomalainen sitä menisi talvella pellolle, kairaisi reiän ja alkaisi pilkkiä. Vaikka pohjalaiset ihmiset olivat mukavia ja viihdyin siellä hyvin, vierastin tuota maisemaa. Pohjalainen työkaverini oli opiskellut aikoinaan Savonlinnassa ja hän kertoi, kuinka hän usean vuoden asumisen jälkeenkin koki mäet ja vaarat ahdistaviksi. Pohjalaiset kertoivatkin, että pitää olla sellainen maisema, ettei heti silimä tökkää.

Etsiessämme ensimmäistä omaa kotia ns. Kuntaseiskan alueelta, päädyimme asumaan Kuusankoskelle, vaikka olin tuhon aikaan vanhan Kouvolan kaupungin palveluksessa. Olen aina pitänyt Kuusankosken mäkisestä maastosta ja ensimmäinen oma kotikin löytyi Mäkikylästä mäen päältä. Mihinpä sitä vaaran kasvatit muualle. Ihastuin myös Öljymäen maisemaan, tiestön mutkiin ja siellä oleviin taloihin. Sehän on kuin Pispala! Toinen hurmaava paikka ja idylli on Sikomäen alue. Naukion punavalkoiset talot ja asuntomessu alueen rakennukset pienine pihoineen ja kujineen muodostavat loistavan kokonaisuuden, joista voimme olla ylpeitä. Ja nuo betonipylväät, niihin olen myös ihastunut.

Olemme joka tapauksessa aina osa jotain yhteisöä. Ensisijaisesti olemme suomalaisia, kymenlaaksolaisia, kouvolalaisia ja kuusankoskelaisia. Perheemme kasvaessa, tuli aika etsiä uusi koti ja se löytyikin sitten Markankylästä. Mieheni kanssa kävimme kiivasta keskustelua, asummeko nyt Markankylässä vai Lassilan pellolla. Minä olin vahvasti sitä mieltä, että olemme markankyläläisiä. Todistaakseni olevani oikeassa, kysyin muutamalta syntyperäiseltä, pitkään täällä asuneelta kuusaalaiselta, että kuuluuko kotikatumme Markankylään, joo-o, kyllä kuuluu. Niinpä sanoin lopulta miehelleni, että asu sinä Lassilan pellolla, mutta minä asun Markankylässä. Ja tarkennukseksi vielä, syömme siis edelleen yhteisestä kattilasta. Miksi tämä asia oli minulle niin tärkeä? Tunsin alueen mielenkiintoisen historian ja menneisyyden. Minusta Markankylä asuinalueen nimenä on hieno ja kantaa upeasti mukanaan paikkakunnan tehdashistoriaa kuin palasen Suomen historiaakin. Kaupunginosan nimenä tämä on aika erikoinen ja tuli mieleeni, onkohan missään muualla toista Markankylää. Ainakaan en ihan heti netistä löytänyt.

Ihmisten puheissa murteet paljastavat aika pian, mistä päin Suomea olemme kotoisin. Kun kuulemme tutun murteen piirteitä, meille syntyy ajatus: ”Ahaa, hänkin on samalta suunnalta kotoisin kuin minä.” Tuo tuttu sointi puheessa auttaa myös lähestymään täysin vierasta ihmistä ja sen perusteella on helppo aloittaa keskustelu. Suomen murteiden rikkaus aiheuttaa hauskoja tilanteita, kun sama sana voi tarkoittaa eri asiaa, tai kun murresana on muuten vain kuvaava. On mukava yhdessä nauraa hauskoille sanonnoille ja sanoille sekä keskustella niiden käytöstä. Mieheni kanssa, joka myös on kotoisin Kainuusta, keskustelemme joskus kainuulaisista hassuista ilmaisuista ja iloitsemme aina välillä, kun lasten suusta lipsahtaa joku kainuulainen sana, vaikka luonnollisesti heidän puheestaan kuuluu heidän kotipaikan puhetapa. Mieheni sukunimikin on muuten muuttunut täällä asuessamme, hän ei ole enää Härkönen vaan Härköiiin.

Suomalaisten muuttaminen on yleistynyt ja voisi ajatella, että omien juurien ilmaisulle ei löydy enää kanavaa. Mutta kyllä se löytyy. Nuo kaikki juurettomat ihmiset tapaavat nykyään facebookissa ja perustavat sinne ryhmiä. Osa näistä ryhmistä on muodostunut enemmän tai vähemmän pilke silmäkulmassa, kuten ryhmä ”Syntyperäisen voikkaalaisen kosto ON kamala”. Hurjasta nimestä huolimatta siellä keskustellaan kotiseutuun liittyvistä asioista. Aika paljon näissä paikkakuntiin liittyvissä ryhmissä jaetaan vanhoja valokuvia, keskustellaan, muistellaan ja kerätään tietoja. Aikoinaan Kouvolan entiset nuoret eli KEN, kokosi facebookin kautta kouvolalaisia nuoria ympäri Suomea tapaamaan toisiaan ja muistelemaan menneitä. Internet on helpottanut myös sukututkimuksen tekemistä. Enää ei välttämättä tarvitse mennä arkistoon, vaan syöttämällä esi-isiensä tietoja verkostoon, voi päästä todella pitkälle omien juuriensa ja sukunsa vaiheista. Lisäksi moni kotiseututyön ylläpitäjä kirjoittaa blogia, jonka aiheet käsittelevät jonkun paikkakunnan perinnettä ja historiaa.

Olen esitykselläni halunnut tuoda esille seikkoja, mitkä vaikuttavat ihmisen juurtumiseen tai juurettomuuteen. Yksi merkittävä tekijä, kumpaan ryhmään kukin yksilö kuuluu, vaikuttaa varmasti se, onko kotiseudulta lähteminen tapahtunut vapaaehtoisesti vai pakon edessä. Juhannuksena perheenjäsenet ja sukulaiset kokoontuvat yhteen juhlimaan keskikesän juhlaa. Muille ulkosuomalaisille juuri juhannus voi olla aikaa, jolloin he kokevat kaipuuta Suomeen. Mitä pidemmälle eteläiseen Eurooppaan siirrytään, sitä enemmän juhannus juhlana menettävät merkityksensä maan traditiossa.

Kuten laulussa Kotiseutu Pohjolassa sanotaan:

”On keskikesän aika kaunein Peräpohjolassa,

jolloin kaikki kansa läheltä ja myöskin kaukaa saapuu juhannusta juhlimaan…”

Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille hyvää juhannusta.”

* * *

Juhannusaattojuhla 24.6.2016

Juhannusaattojuhla vietettiin vähän yli parinkymmenen asteen lämmössä kotiseututalon pihalla. Harmillisesti kaikille ei ollut istumapaikkaa, sillä paikalle saapui ainakin 180 juhlijaa. Musiikista vastasivat Kuusankosken Harmonikansoittajat Esa Kotilaisen johdolla, Wanhat Kurtut (Esa, Toivo Saarimäki ja Arttu Kunnasto) sekä kansanmusiikkiyhtye Rymäkkä. Juhannuspuheen piti leikkilähetti Piia Kleimola.

* * *

Juhannusaattojuhla 19.6.2015

Epävakaisen ja viileän sään (n. +10 ast.) takia juhannusaattojuhla vietettiin sisällä kotiseututalossa. Harmillisesti kaikille ei ollut istumapaikkaa, sillä paikalle saapui ainakin 150 juhlijaa. Musiikista vastasivat Kuusankosken Harmonikansoittajat Esa Kotilaisen johdolla, Wanhat Kurtut (Esa, Toivo Saarimäki ja Arttu Kunnasto) sekä kansanmusiikkiyhtye Rymäkkä.

Koivu-aiheisen juhannuspuheen piti Kuusaalta Tallinmontusta maailmalle lähtenyt, nykyään Turussa asuva kulttuurihistorioitsija ja tietokirjailija Seija A. Niemi, jolta on juuri ilmestynyt kirja Koivu Suomen kansallispuu.

Seija kertoi koivun tulleen rannoillemme heti ensimmäisten kasvien joukossa jääkauden jälkeen. Se ehti levitä kituliaiksi koivikoiksi jo ennen ihmisen rantautumista. Nyt koivua kasvaa ympäri Suomen.

Teollistuminen kehitti koivun käyttömuotoja. Ensimmäiseksi koivuteollisuus keskittyi lankarulliin. Kaukaan Tehdas Oy perusti lankarullatehtaan Mäntsälän Kaukaankoskelle 1873 ja yhtiön toinen tehdas valmistui 1892 Lappeen pitäjän Parkkarilaan Saimaan rannalle. Kaukaan lankarullatehdas oli maailman viimeinen puurullien valmistaja, kun se lopetti toimintansa 1972.

Wilhelm Schaumanin perustama vaneritehdas aloitti toimintansa 1912. Muun muassa Alvar Aallon ja Tapio Wirkkalan myötä koivuvanerista tuli merkittävä materiaali huonekaluteollisuudelle ja Suomen taideteollisuudelle.

Selluloosateollisuuden kehittymisen myötä Suomesta tuli yksi maailman suurimmista selluntuottajista 1960-luvulla.

Koivun käyttöön on entisaikaan liittynyt myös monia kansanuskomuksia. Koivu on pyhä puu. Sitä kasvoi ns. pyhillä paikoilla ja lehdoissa. Puita palvottiin myös kotipihoilla.

Koivulla on tärkeä asema meidän arjessa ja juhlassa. Koivun valkea, sileä ja kaunis, kova ja kestävä puuaines on merkittävä erilaisten tarvekalujen raaka-aine. Myös tuohi taipuu suomalaisten käsissä moneen. Sauna lämpiää parhaiten koivuhaloilla ja vihta kootaan koivunoksista. Juhannusaattona haetaan nuoret koivut, jotka laitetaan rapunpieliin. Edellisen vuoden vihta asetettiin aikoinaan juhannuskokon huipulle. Visakoivun arvosta Seija kertoi, että sitä myydään kilohintaan.

Koivusta on käytetty kaikki: lehdet (tee, mahla), oksat (vihdat, luudat), rungot (halot, rakennusmateriaali) – jopa tuhkatkin on viety pesästä (potaska, saippua, kimrööki). Koivupuu antaa meille lämpöä, rakennusmateriaalia, eläinten ravintoa, puusta, juurista ja tuohesta tehtyjä tarve- ja koriste-esineitä, tuhkaa, potaskaa, saippuaa, lannoitteita… Koivu on läsnä myös kansanperinteessä ja kulttuurissamme, musiikissa, kuva- ja sanataiteessa, muotoilussa, arkkitehtuurissa… Kansallis-Osake-Pankin, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Suomen dendrologisen seuran vuonna 1988 järjestämässä äänestyksessä rauduskoivu valittiin Suomen kansallispuuksi ja hieskoivu sijoittui neljännelle sijalle.

* * *

Juhannusaattojuhla 20.6.2014

Perinteistä juhannusaattojuhlaa vietettiin puolipilvisessä/väliajan jälkeen muutaman vesipisaran säestämässä, vajaan +20 asteen kesäsäässä Kotiseututalon pihalla perjantaina 20.6. klo 15. Tapahtuma houkutteli Kettumäelle ainakin 160–170 juhlijaa.

Musiikista vastasi Esa Kotilainen ystävineen: Kuusankosken Harmonikansoittajat, Wanhat Kurtut sekä Rymäkkä kokoonpanolla Simo Helkala, Jari-Jukka Nippala ja Arttu Kunnasto. Koko porukka säesti yhteislauluja. Väliajalla siirryttiin sisälle juomaan pullakahvit ja osa ehti tutustua mm. talolla tehtyihin korjauksiin (terassin lattia sekä hirsiset rappukaiteet terassin ja keittiön ovilla). Kiitos mukana olleille tunnelmallisesta juhlasta!

Puheen piti korvalääkäri Hannu Tapiovaara, joka ”saarnasi” miten saavuttaisimme mahdollisimman pitkän iän.

* * *

Juhannusaattojuhla 21.6.2013

Perinteistä juhannusaattojuhlaa vietettiin aurinkoisessa kesäsäässä Kotiseututalolla perjantaina 21.6. klo 15. Kettumäelle kipusi ainakin 130 juhlijaa. Musiikista vastasi Esa Kotilainen ystävineen: Kuusankosken Harmonikansoittajat, Rymäkkä ja Wanhat Kurtut. Väliajalla juotiin pullakahvit.

Puheen piti rakennusalan yrittäjä Jari Suomela, joka kertoi vanhoista juhannustaioista verraten niitä nykypäivään.

* * *

 

 

 

 

Juhannusaattojuhla. Puheen piti Jari Suomela.